Ympäristö
Noin neljän neliökilometrin kokoinen Kaunissaari on osa Salpausselän poikittaisharjuvyöhykkeen jatketta. Se on metsäinen ja matala ja sen maaperä on pääasiassa hiekkaa ja soraa, ja sen luonto eroaa Suomenlahden saariston tyypillisestä karusta, kallioisesta luonnosta. Kaunissaari on suurelta osin kuivaa, mäntyvaltaista kangasmetsää; eteläkärjen kalastajakylässä on lehtipuustoa. Kaunissaari sijaitsee aivan vuonna 1982 perustetun Itäisen Suomenlahden kansallispuiston alueen ulkopuolella.
Kaunissaaren kalastajakylän rakenne on Suomenlahden saarten kalastajakylille tyypillinen. Talojen välillä kulkevat kujat, joita pitkin kuljettiin myös rantaan, ulkoniityille ja metsään. Kujat ja pihapiirit olivat pitkään aidattuja, koska karja liikkui saaressa vapaana. Kylän rannat olivat asukkaiden yhteiskäytössä, ja rannoille rakennettiin vain venevajat ja ranta-aitat eli sarahit. Asuinrakennukset rakennettiin kauemmas suojaan myrskyiltä ja korkealta vedeltä.
Asutus ja kehitys
Ensimmäiset vakituiset asukkaat asettuivat Kaunissaareen 1500-luvulla. Saari autioitui sittemmin, kunnes sinne saapui uusia asukkaita 1600-luvulla. Sen jälkeen saarella on ollut jatkuvasti vakituista asutusta. 1700- ja 1800-lukujen taitteessa saarella arvellaan olleen satakunta asukasta. Asutus oli suurimmillaan 1800-luvun puolivälissä, jolloin saaressa oli kolmisensataa asukasta. 1800-luvun loppupuolella väestö olikin kasvanut niin, etteivät saaren vähäiset elinkeinot kyenneet enää elättämään kaikkia ongelmitta. Saari ei ollut leipäviljan suhteen omavarainen, ja karjaakin oli vähän.
Vaikka väestöä muutti mantereelle, oli saaren asukasluku kasvanut siinä määrin, että vuonna 1900 rakennettiin saarelaisten lapsille talkoovoimin kyläkoulu. Koulu helpotti elämää, sillä ennen sitä lapset olivat käyneet koulua mantereella ja asuneet viikot siellä. Koulun valmistuttua alettiin sen luokkahuoneessa pitää myös sunnuntaisin jumalanpalveluksia. Ennen sitä oli kirkossakin täytynyt käydä mantereella Pyhtäällä tai muilla saarilla. Saaren vainajat haudattiin Pyhtään kirkkomaahan, kunnes saarelle saatiin hautausmaa vuonna 1910.
Valtion hoitama postiyhteys Kaunissaareen alkoi vuonna 1902, ja puhelinyhteys saareen saatiin 1920-luvun lopulla. Säännöllinen vuoromoottoriyhteys Kotkasta aloitettiin 1955, ja samana vuonna avattiin saaressa kahvilaravintola Kaunissaaren maja.
Nykyisin Kaunissaaressa on kymmenkunta ympärivuotista asukasta.
Elinkeinot
Saarelaisten pääelinkeinoja ovat olleet kalastus, hylkeenpyynti, rahtipurjehdus ja luotsitoimi. Tärkein merikalastuksen saalis oli haili, jota pyydettiin nuotilla, verkoilla ja rysillä. Kalastajaperheissä kalastus oli koko perheen ympärivuotista työtä. Saaren kalastajayhdyskunta kukoisti erityisesti 1930-luvulta 1950-luvulle. Vuonna 1950 saaren 29 talosta 24 talon pääasiallinen elinkeino oli kalastus.
Hylkeenpyynti oli laajimmillaan 1700-luvulla. Sen taloudellinen merkitys väheni 1930-luvulla, ja se päättyi viimeistään vuonna 1975, jolloin hylkeet rauhoitettiin.
1880-luvulla ulkosaarilla keksittiin uusi elinkeino: meren pyöreäksi hiomia kiviä myytiin katukiviksi Pietariin. Kauppa kävi vilkkaana ensimmäiseen maailmansotaan saakka.
Ruokaviljaa oli saatava myös muualta, ja sitä hankittiin Virosta, missä sitä oli yli oman tarpeen. Seprakaupaksi kutsuttua silakan ja viljan vaihtokauppaa harjoitettiin suomalaisten kalastajien ja virolaisten talonpoikien kesken. Saarelaiset tekivät Viroon kaksi kauppamatkaa vuodessa, kevätkesällä ja syksyllä. Seprakaupan on arveltu alkaneen jo 1200- tai 1300-luvulla. Se tyrehtyi 1900-luvulla ensimmäisen maailmansodan aiheuttamiin maastavientikieltoihin ja seuraavien vuosikymmenten tulleihin.
Kaunissaaren matkailun alkuna voidaan pitää Pitkäniemen alueen vuokraamista Karhula Osakeyhtiön metsäpäällikölle Harald Borgille vuonna 1916. Borg rakensi paikalle huvilan, jonka myi sittemmin työnantajalleen, ja huvilasta tuli yhtiön johtavien virkailijoiden kesäpaikka. Saarelle rakennettiin lisää yksittäisiä huviloita 1930-luvulla.
Saarelaiset majoittivat kesävieraita omissa taloissaan jo 1920-luvulla, ja tämä maatilamatkailumainen majoitustoiminta kukoisti 1970-luvulle saakka. Kun Suursaari sodissa menetettiin, alettiin Kaunissaaresta puuhata sille korvaajaa. Nykyisin saarella on yli sata yksityistä kesäasuntoa ja lisäksi vuokrattavia loma-asuntoja sekä leirintäalue.
Sodat
Vaikka lähialueilla on käyty lukuisia sotia ja Kaunissaaresta on jouduttu toisinaan lähtemään sotaa pakoon, on saari säästynyt hävitykseltä. Saaresta on löytynyt useita 1700-luvulle ajoitettuja ns. ”ryssän uuneja”. Niiden uskotaan olevan Kustaa III:n sodan ajoilta, jolloin lähivesillä liikkuneiden venäläisten sotalaivojen miehistöt leiriytyivät saaressa ja rakensivat uunit leivän paistamista varten.
Kaunissaareen pudotettiin jatkosodan aikana useita lentopommeja, joskin näyttää siltä, ettei pommituksia suunnattu tarkoituksella Kaunissaareen. Todennäköisesti pommit pudotettiin reitiltään harhautuneista tai ilmatorjunnan varsinaisesta hyökkäyskohteesta käännyttämistä koneista. Suomenlahteen laskettujen miinojen raivaus puolestaan jatkui vuoteen 1950, jonka jälkeenkin saarten rannoille ajautui yksittäisiä ajomiinoja.
Saaren hiljeneminen
Ensimmäinen maailmansota katkaisi saariston myönteisen kehityksen. Seprakauppa alkoi hiipua. Vuonna 1924 lakkautettiin myös Kaunissaaren luotsiasema. Ennen talvi- ja jatkosotaa Kaunissaaressa oli vielä parisataa ympärivuotista asukasta, mutta vuoteen 1960 tultaessa asukasluku oli pudonnut alle sadan. Keväällä 1964 lukuvuoden loppuessa lakkautettiin koulun toiminta. Saarella on kuitenkin edelleen muutamia vakituisia asukkaita, ja se herää eloon kesällä kesäasukkaiden saapuessa. Kaunissaaren saaristokylä on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö.
Saaristolaismuseo
Kalastajakylän satama-alueella sijaitsevan Kaunissaaren saaristolaismuseon esineistön keräämisen aloitti Leonart Rekonen (s. 1886) 1940-luvulla. Työtä jatkanut Veli-Pekka Rekonen (s. 1924) kehitti museosta omaleimaisen kokonaisuuden ja aloitti museotoiminnan 1960-luvulla. Nykyisin museo on auki kesäisin.
Esineistä on esillä arviolta n. 1500. Niitä on saatu perikuntien lahjoittamana, ja ne liittyvät hylkeenpyyntiin, saaristolaiskätilön toimintaan, seprakauppaan, kalastukseen, saaristolaiskotien arkeen ja merkitsemisjärjestelmiin aina saaren asuttamisesta alkaen. Museosta löytyy myös laaja perhoskokoelma.
Tutustu lisää
Risto Anttila: Kaunissaari ajan aalloilla. Kaunissaaren kyläkunta ry, Kotka 2008. Museovirasto 2009, Kaunissaaren saaristokylä. www..fi
Kaunissaaren Saaristolaismuseon kehittäminen: Leader Sepra
Itäisen Suomenlahden kansallispuisto
Valtakunnnallisesti merkittävät rakennetetut kulttuuriympäristöt- Museovirasto